Innokkaana lähössä leirille + miro
Päästiin perille ja me majotuttiin huoneisiimme. Me oltiin Ainon ja Nooran kanssa samassa huoneessa. Sitten meillä oli ruokailu ja sääntöjen kuuntelua yms tärkeetä. Me mentiin myös pari tutustumisleikkiä, jotta porukka ryhmäytyis ja oppis tuntemaan toisensa paremmin. Koko leirin ideana oli ryhmähä keksiä yritys tai tuote ja sitten tehä sille liikesuunnitelma, logo, mainos ja vaikka mitä. Meijän ryhmä oli tosi kiva, mutta siellä oli kaks jotka ei kauheesti osallistunu mihinkään. Mä sitten olin äänessä niittenkin puolesta :D Me keksittiin tuote nimeltä Goodi-O. Se on tuoksutupakka, joka ei haise pahalle eli normaalille tupakalle. Sille me sitten tehtiin lgo, mainos ja muut liikeidea jutut. Siitä tuli itseasiassa tosi hyvä, vaikkei se voittanukkaa. Ensimmäisenä päivänä ne siis piti saada valmiiksi, jotta tuote oli valmiina esitettäväksi muille lauantaina. yhdeltätoista oli nukkumaan meno aika, mutta meillä ei ollu kaikki valmiina siihen mennessä, niin jouduttiin sitten tekemään sitä vielä kahteentoista asti. Siinä perjantai illalla meillä oli myös kaikkia kivoja ryhmätehtäviä esim. pomminpurkua, kakunkoristelua ja singstaria. Meijän ryhmästä vaan ei kukaan muu suostunu laulamaan niin mä sitten lauloin yksin ja sitte loppujen lopuks voitin koko kisan :D Meijän ryhmällä oli tosi hyvä ryhmähenki ja tutustuin monii uusiin ihmisiin!
No kaikki uhosi siinä illan aikana, että tänä yönä ei muuten nukuta ja valvotaan koko yö! Oltiin Ainon kanssa heti ihan messissä ja alotettiinki sitte laulaa siinä kahentoista jälkeen singstaria muitten kanssa, kun kaikki hommat oli tehty. Oltiin eri rakennuksessa, kuin siellä missä majoituttiin, jotta ne jotka halus nukkua sai nukkua. Me kuitenkin laulettiin singstaria, juteltiin niitä näitä ja pelattiin korttia uusien tuttavuuksien kanssa. Siinä tasaseen tahtiin tippu porukkaa pois, koska ne ei jaksanu enää valvoa, mutta meijän muitten menoo se ei hidastanu. Kun oltiin laulettu äänet käheeks pelattiin vaan korttia, juteltiin ja hengailtiin. Meitä oli loppujen lopuks enää seittemän, jotka päätti oikeesti valvoo koko yön, koska kaikki muut oli jo luovuttanu. Me vaan maattiin karvamatolla, tutustuttiin ja kuunneltiin musiikkia. Pelattiin twisteriä ja lagittiin. Tehtiin vaikka mitä, että saatiin pidettyä silmät auki. Ja niin me sitte valvottiin! Koko yö! Aamulla oltiin keittäjää kuuden aikaan aamulla ovella vastassa, kun se tuli töihin :D Ei haitannu kyllä yhtään! Tutustuttiin Ainon ja Nooran kanssa pariin ihan huippu tyyppiin!
kello kolme yöl
Yön aikana otettuja kuvia, joista kyllä näkee, että väsymys paino :D Mutta periks ei saanu antaa. Seuraavana päivänä sitten viimeisteltiin power point esitykset ja valmistauduttiin esittämään tuotteet ja yritykset tuomareille. Esitykset meni tosi tosi hyvin, vaikka nukuttu ei oltu simän räpäystäkään :D Siinä aamulla me järjestettiin myös muotinäytös ja meijän ryhmä voitti sen! Oltiin niin hyviä stailaamaan :D Lopuksi saatiin vielä palkintoja eri asioista ja todistukset. Mä sain palkinnon parhaana singstar pelaajana! Syötiin vielä lounas ja meijän koristelemat kakut ja palattiin takas Hämeenlinnaan. Oltiin niin väsyneitä, että ei meinattu kyllä pysyä hereillä edes sitä kymmenen minuutin bussimatkaa Hämeenlinnaa. Oli kauheeta sanoo heipät ihmisille, joihin just oltiin vasta tutustuttu, mutta onneks ollaan samassa koulussa niin niihin kyllä tulee vielä törmättyä! :)
Ihan huikee porukka!
Oli illalla tosi hieno auringonlasku niin käytiin se sitte ikuistamassa!
Lauantaina sitten tultiin kämpille vaihtamaan vaatteita ja pakkaamaan. Sitten lähettiinki molemmat kohti Koskea! Aino tuli meille yöks, koska sen ei olis ollu järkee mennä Lohjalle asti takasin. Siinä ja siinä, että pysyttiin bussissa hereillä. Aino kyllä nukku, mutta mä en voinu kun tiesin, että ohi oltais menty. No kun päästiin meille mentiin heti tunnin päikkäreille. Kun herättiin oli tarkotuksena mennä moikkaamaan ihmisiä kylille, mutta ei kumpikaan vaan yksinkertasesti jaksanu lähtee yhtään mihinkään :D No me sitte saunottiin ja katottiin leffa ja mentiin aikasin nukkumaan. Oli kyllä maailman paras tunne mennä peiton alle ja laittaa silmät kiinni, kun ei ollu nukkunu edellisenä yönä yhtään :D Tänään sitten käytiin hiukan kuvailemassa ja näytin Ainolle vähän maaseutumaisemia! :) Oli tosi nätti ilma, niin oli kiva vähän käydä kävelemäs :)
Nyt sitten vaan valmistaudutaan menee nukkumaan, koska ollaan kumpikin tooosi väsyjä! Huomenna mulla ei ookkaan koulua, koska lähen Vaasaan SakuStars- kilpailuihin laulamaa :D Vähän jo jännittää, mutta kerron niistä sitten myöhemmin! Otan mahdollisimman paljon kuvia, jotta saan tehtyy hyvän jutun niistä! Mutta nyt suihkuun ja sen jälkeen nukkumaan! :) Ja tää postaus on varmaan ihan täynnä kirjotusvirheitä, koska silmät ei kauhee hyvi jaksa enää ees lukee, niin väsyny on :D Mutta koittakaa ymmärtää ja saada selvää! :D