maanantai 16. helmikuuta 2015

Wanhat 2015

Huhhuh mikä viikko on ollu! Kiirettä on riittäny ihan joka päivä ja nyt vihdoin pääsee rauhottumaan! Koko viime viikko meni Wanhoja reenatessa ja stressatessa. Torstaina olikin sitten ensimmäinen pääpäivä. Me mentiin koululle jo puoli neljän aikaan, koska vedettiin vielä kenraaliharjotukset ennen, kun päästiin tanssimaan sukulaisille ja kavereille. Tanssit meni niin putkeen, ettei paremmin olis voinu mennä! Meillä oli niin hyvä porukka ja meistä kaikista tuli kavereita keskenään. Oli jotenkin tosi huikeeta tanssia ja ystävystyä ihmisten kanssa, joita ei tuntenut entuudestaan oikeestaan yhtään.




Jo kaikkien ilmeistä näki, miten hauskaa kaikilla oli! Tanssit järjestettiin Juhlasalissa ja tilaa oli just sopivasti pyörähdellä. Oltiin tosi tyytyväisiä kaikkiin tansseihin ja varsinkin oon henkilökohtasesti tosi tyytyväinen omaan tanssiin, joka oli lähes kokonaan mun suunnittelema. Annin avustuksella kylläkin!





Kaiken kaikkiaan niin onnistuneet prinsessapäivät, että ei parempia olis voinu toivoa. Ja perjantain etkot ja jatkot kruunsa vielä kaiken! Kiitos kaikille Wanhoille, ootte huippuja <3






Prinsessa- päivä <3




keskiviikko 4. helmikuuta 2015

tiistai 3. helmikuuta 2015

Kolmos jakson kuulumisia!

Nyt kun kolmas jakso on taputeltu, on aika koota vielä sen tapahtumat. Oikeastaan kaikesta tärkeästä olenkin jo bloggaillut, mutta tässä vielä muutama tapahtuma, joka oli viime jaksossa.

Tehtävänä oli järjestää ohjelmapalvelu maahanmuuttaja- ryhmälle. Meidän ryhmä, jossa oli Aino, Joona ja Nea, järjesti mamuille talvisen liikuntapäivän. Aloitimme päivän sillä, että laskimme Apparalla pulkilla! Mamut olivat tosi innoissaan, eikä suurin osa ollut koskaan laskenut pulkalla. Harjoittelimme ensin pienessä mäessä ja sen jälkeen siirryimme isompaan mäkeen. Pulkkailun jälkeen menimme kodalle välipalalle. Välipalaan kuului nuotiolla grillattu ruisleipä, johon sai oman maun mukaan valita tuorejuustoa päälle. Sen lisäksi oli mehua ja keksejä. Kun ruokailut oli ruokailtu, oli ohjelmassa vielä mölkkyä ja jöllikän kaatoa. Tapahtuman piti sisältää Suomen luontoon ja kulttuuriin liittyviä juttuja, ja siksi meidän tapahtumamme oli sitten tälläinen. Saimme tosi hyvän palautteen ja kaikki meni niinkuin pitikin!




Toisena ohjelmapalveluna järjestimme rentoutushetken. Kävimme viime jaksossa luonto- liikunta- ja terveys ja hyvinvointimatkailua ja siksi ohjelmapalvelumme liittyivät näihin teemoihin. Rentoutusharjoituksen piti olls 15-20 minuuttia pitkä ja ryhmä piti hankkia itse. Teimme harjoituksen alkuun 10 minuutin joogan ja sen jälkeen viiden minuutin rentoutustekstin. Asiakkaina meillä oli 7 ykkösvuoden opiskelijaa. Sisustimme luokan pimeäksi ja laitoimme joogapatjoja lattialla. Jokaiselle jaettiin myös viltit. Tunnelmaa loimme monilla kynttilöillä ja luokka oikeasti näytti aika rentouttavalta. Tästäkin tapahtumasta saimme hyvän palautteen ja asiakkaat sanoivat, että rentoutuivat täysin, Tehtävä oli toisaalta aika vaikea, kun ei ole mikään asiantuntija miten joogata tai miten saada rentouttava teksti. Lopputulos oli kuitenkin hyvä!

Kaiken tämän lisäksi kävimme hieman kulttuurimatkailua, mutta se jäi aika lyhyeksi, kun viime jaksolla vähän sattui ja tapahtui kaikenlaista! No nyt on uusi jakso ja uudet kuviot! :)

maanantai 2. helmikuuta 2015

Iittalan Poropuisto

Torstaina me päästiin luokan kanssa vihdoinkin tutustumaan Iittalan Poropuistoon. Tarkoituksena on ollut jo kauan, että menemme vierailemaan siellä, mutta nyt onneksi pääsimme, kun oli luntakin!

                                                                     
Vauhtia ainaki oli!

Ensin pääsimme ruokkimaan poroja yhdessä omistajan kanssa. Poroja oli kymmenkunta aitauksessa ja ne olivat todella kesyjä ja seurallisia. Ne söivät suoraan kädestä, eikätkä juurikaan pelänneet ihmisiä. Kun olimme ruokkineet poroja tarpeeksi, pääsimme ajamaan porojen kanssa reellä. Aluksi jokainen meni yhden kierroksen yksinään ja sitten menimme Ainon kanssa yhdessä. Meijän porot sai kauheen hepulin ja lähti juoksemaan täysillä. Oli kyllä hauskaa!

                                                                         

Kun ajelut oli ajeltu, pääsimme kotaan juomaan pannukahvia. Kahviin laitettiinkin maidon sijaan leipäjuustoa. Oli tosi hyvää! Saimme myös kuulla monia tarinoita lapista ja sen kulttuurista. Kaiken kaikkiaan oli tosi kiva päivä ulkona talvi säässä! :)