sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Matkailua !

                                                                           


Torstaina meillä oli vihdoinkin klubi-ilta! Sitä on tehty nyt monta viikkoa yhteistyössä kakkosten kanssa ja vihdoin me päästiin tuo ensimmäinen tapahtuma toteuttamaan. Torstaina oli aika hektistä, koska päästiin Blues-kabinettiin yhen jälkeen vasta laittamaan paikkoja kuntoon ja kahdelta aukesi ovet. Vähän tuli kiire ja meni yli kahden, mutta ei se kauheesti haitannu :) Mulle tuli tostaina extempore tehtävä ja sain kunnia haastatella meidän vierasta. Diana vastasi mun kysymiin kysymyksiin ja kertoi siinä samalla elämästä Italiassa. Kyllä vaan enemmän tuli sellanen olo, että sinne pitää vielä joskus päästä ! Koko tapahtuma meni aika hyvin, vaikka oltiinkin yllätys yllätys Heidin kanssa kahdestaan edustamassa meidän ryhmää. Näin Paulaa ja Riinaa ehkä yhdellä tunnilla tekemässä sitä työtä, eikä ne sitte ilmaantunu tonnekkaan paikalle. No onneks me Heidin kanssa selviydyttiin :) Tarjoilut on sujunu kahvilassa hyvin ja olin ekaa kertaa kassalla viime viikolla. Tein vaan pari hassua mokaa, jotka ei ollu mitenkään pahoja. Oon tyytyväine itteeni (: 

Perjantaina meillä olikin sitten koko päivä ihan erilainen! Heti aamusta me lähdettiin bussilla kohti Helsinkiä ja Matkamessuja, jotka järjestettiin Helsingin messukeskuksessa. En oo ennen siellä käynyt, joten oli kyllä hienoa päästä. Koko paikka oli tosi iso, ja Joonan ja Ainon kanssa mietittii mihin suuntaan sitä pitäs lähtee kävelee. Meillä oli sportstracker päällä ja koko päivänä käveltiin yhteensä kuutisen kilsaa ! Me saatiin kaikkia messutavaroita ja vaikka mitä! Maisteltiin erimaalaisia leivonnais juttuja ja käytiin syömässä Italiassa tehtyä jäätelöä. Se oli kyllä niiiiiin hyväää! <3 Jos en ois hillinny itteetäni, ni oisin kyllä ostanu vaikka mitä, ihan tosi hyviä juttuja oli myynnissä, kun niitä maistiaisia maisteli xd Tykkäsin ite paljon siitä, että sai puhua enkkua ja kuunnella sitä. Kauheesti ei oo tullu taas hetkeen puhuttuu, ni se on kivaa päästä puhuu sitä. Koska maita oli niin paljon eri puolilta maailmaa niin enkkua kyllä oikeesti tartti, jos halus kysyä jostain jotain :)

Mentiin Ainon kans lapin nallen kans kuvaa xd

Käytiin törkeen hienos asuntoautos ottaa kuva!

Istuin ekaa kertaa helikopteris!


Jossain kohtaa kun nälkä iski, etittiin sopivaa ruokapaikkaa. Meijän piti mennä johonki noutopöytään, mutta niissä oli tosi outoja ruokia, joten ei sitte menty. Päädyttiin sitten heseen ja söin siellä sitte oikee salaattia! Aika köyhää oli xd Käytiin Ainon ja Joonan kanssa helikopterissa. Sillä ois päässy lentämäänki, mutta se oli 60€ henkilö, ni ei sitte lähetty :D Me nähtiin Tulli ohjelmasta tuttu tullikoira Dani ja se toinen koira ja käytiin sitten niitä rapsuttelemas :) Me nähtiin kanssa Tuurin Vesa Keskinen ja TV:stä tutun Loren! Meijän piti Ainon kanssa mennä ottaa kuva sen kanssa, mut se sitte lähti just juontamaan matkahuutokauppaa :( Kahen aikaan lähettiin sitte takas Hämeenlinnaan ja matka jatku ilman Ainoa, koska Aino hyppäs jo Hesasta junaan ja meni kotiin. Oli kyllä tosi mukava päivä Joonan ja Ainon ja muiden kans :)


 Meillä oli myös tehtävänä kuvata kaks mielenkiintoisinta osastoa ja tässä ne nyt on:

1. Age of the Dinosaur
Osasto oli mielenkiintonen, hauska ja vähän pelottava. Siellä liikku dinosaurus nimeltä Masa ja se karju aina välillä. Sen pääs myös kääntyili ja nousi ja silmät räpytteli. Niitten toi näyttely on vasta tossa lähellä kesää ensi kertaa Oulussa ja siellä sitten pääsee ihastelemaan lisää dinosauruksia. Valitsin tän osaston koska, se oli niin aidon näköinen ja mielenkiintoinen :) 

Ton tyypin jalat ois voinu olla vähä enemmä peitettynä xd

Uskalsin pitää Masasta kiinni XD

2. Toinen messuosasto oli tämän näköinen:


Osasto joka myi kaikkiin sukeltamis sun muihin juttuihin liittyviä juttuja. Tonne olis päässy kokeilemaan laitesukellusta, mutta jätin nyt sitte väliin, vaikka ois hirveesti tehny mieli mennä vähä sukeltelemaa!:) Hieno oli osato ja ulkoasuun oli panostettu tosi tosi paljon! 



tiistai 14. tammikuuta 2014

Ennnla 17 veeee !

Tänään meillä oli koko päivä Sotella ensiapua. Me suoritetaan nyt ensiapu ykköstä ja siksi vietetään kaks päivää sotella :) Me harjoteltiin tänään elvytystä ja haavojen sitomista ja keskusteltiin erilaisista asioista ja miten toimia erilaisilla hätätilanteissa.  Koulun jälkeen käytiin Ainon kanssa vähän tuolla pakkasessa kuvailemassa, koska oli niin hieno ja aurinkoinen ilma. Tosi siel oli ihan hirveen kylmä :o





Ei kauaa kyllä viihdytty, kun heti oli ihan jäässä :D Koska mulla on tänään synttärit tultiin Ainon kans kämpille tekee hyvää ruokaa :) ku oltiin syöty vaihettiin vaatteita ja laitettiin ittemme valmiiks, koska meinattiin lähtee kattoo lätkää. Ku oltiin valmiita, Tessu soitti mulle et mentäs Ainon kans kattoo sen huoneen uutta järjestystä ja sitte tultais kaikki meille niinku oltiin sovittu, että tytöt tulee meille juhlimaa :) Otettiin parit kuvat ja lähettiin Terhille. Ku ovi aukes ja päästii sisää valot sytty ja porukka laulo mulle paljon onnea vaan! Ne ihanat oli järkänny mulle synttärit! :)) Syötiin kakkuu ja dippikasviksii ja otettiin kuvia. Sitte vaan yleisesti hengailtii ja mentii salille, mut me ei Ainon kans tehty mitää, vaa oltiin lähinnä seurana. Oli kyl ihan huippu ylläri, enkä kyl arvannu yhtää :o Nyt tässä iltapalaa ja viel varmaan jotain hengailua kavereitten kanssa, aattelin vaan tulla pikasesti kertoo mitä tänää on tapahtunu ja laittaa kuvii! Ainiii lahjaks sain lähinnä rahaa ja joitai hius- ja naamajuttuja. JA sain kans ripsienpidennykset! Meen laittaa ne tossa joskus viikon kahen pääst :) Tässä viel kuvia tästä päivästä! :)










Kiitos ihanat, oli huippu ylläri ja hauskaa oli! <3



torstai 9. tammikuuta 2014

Äksöniiiii !

                                                                     


Meillä oli suunnitelmissa lähteä tänään koko matkailuporukan kanssa Sappeelle laskettelemaan ja viettämään ns. virkistyspäivää. Koska talvesta ja lumesta ei oo tietookaan, jouduttiin sitten se reissu peruttamaan ja keksimään pikaisesti jotain muuta tilalle. Opiskelijat ja opettajat ehdotti eri vaihtoehtoja mitä voitais tehdä ja niistä sitten päädyttiin Hämeenlinnan Action Factoryyn. Aamu päivä meillä oli normaali ja oltiin atk- tunneilla ja pari tuntia tehtiin meidän klubi-iltaa. 12.00 sitten kaikki oli Action Factoryllä ja saatiin hommat käyntiin! Ensin ohjaaja jakoi meidät ryhmiin. Me kisattiin luokkina ja toisia luokkia vastaan. Koska meidän luokat on niin isoja niin luokatki jaettiin vielä 4 ja 5 hengen ryhmiin. Mun ryhmässä oli Irina, Noora, Niina ja Anni. Koska mulla niksahti eilen joku tuolta selästä, en pystyny ihan kaikkeen osallistumaan, mutta menossa olin mukana kummiski! :)



Ensimmäisenä lajina oli Bongo Bongo- rummuttelupeli. Siihen mahtu neljä kerrallaan ja siinä sitten koneelta tuli eri kuvioita ja sitten piti lyödä vasemmalla tai oikealla kädellä ja molemmilla käsillä yms. Se oli tosi kivaa ja meni hetki ennen ku muisti mikä kuvio merkkas mitäkin. Meijän ryhmä voitti sen lajin meijän luokasta ja tehtiin siinä jopa uus enkka! Hah ja mä olin toisella kierroksella meijän ryhmän paras rummuttelija! xD No rummuttelujen jälkeen me siirryttiin sellaselle refleksi/nopeus pisteelle, jossa oli peli, missä piti painaa nappia aina kun siihen sytty valo. Samalla me sitten tavallaan ruoskittiin meijän heppaa ravikisoissa. Jos paino väärin, kaikki valot alko vilkkumaan eikä hetkeen voinu painaa mitään ja hevosen vauhti hidastu. Sitten taas pääs mukaan peliin, kun hetken aikaa oli kulunu. Meijän ryhmä oli siinä hyvä ja mä olin siinäkin kerran ykkönen! :) 
No sitten koitti varmaan koko päivän kohokohta, ainakin toisille, koska mä en sitten viittiny osallistua ton selkäni takia. Lähettiin pelaamaan laasersotaa, sellaseen tosi isoon sokkeloon, joka oli rakennettu mustista seinistä. Mä sitten liikuin siellä seassa ja katoin kun muut pelas. En viittiny tosiaan ite lähtee sinne kyykkimään sun muuta, ettei ainakaa enempää sattuis. Oli kyllä hauskan näköstä ja vähän harmittaa ku ite en voinu osallistuu. Joka tapauksella muidut pelas hyvin ja me oltiin toisia siinä! :) 

Toiseks viiminen laji oli sellaset jännät autot, joita kai simulaattoreiks kutsuttiin? xd Mutta kumminkin, siihen autoon istuttiin ja siinä oli ratti ja polkimet ja edessä jokasella oli näyttö, jossa sitten rallirata kulki. Me kisattiin kuuden hengen ryhmissä, eli aina joka joukkueesta oli kaks yhessä pelissä. Se oli ihan tosi hauskaa ja tuntu tosi jännältä, ku ihan ku ois itte ajanu sitä autoo suunnillee :D Ekan pelin vei meitsi, vaikka ainoot pojat pelas samassa joukkueessa kun mä! Otettiin sitten vielä miron kans revanssi, mut just ku olisin menny Miron ohi, törmäsinki puuhu ja sitten jäin hiuka jälkee ja tulin toiseks. Eli hyvin meni seki!

Viimisenä sitten oli kaikista hauskin laji!!  Me ajettiin meinaa vessanpöntöillä :D Siihen vaan istuttiin kyytiin ja kaasu pohjaan ja menoks! Jokanen ajo vuorollaan kolme kierrosta ja ekalla otettiin vessapaperirulla pöydältä mukaan. Toisella kierroksella sai ajaa ihan suoraan vaan ja kolmannella sitten  paperirulla piti laittaa takasin pöydälle. Se kisa toimi niinku joukkueiden välisenä viestinä, ja aina kun yks tuli maaliin seuraava lähti! Ihan huippu hauskaa :D Ensin pelotti laittaa se kaasu pohjaan ku tuntu et se muovukasa kaatuu, mutta ei se mihinkää kaatunu ja sitte vaan mentii!

                                                                         
                                      Joonan kans otettii hiuka skabaa! Ja meikä vei ;)
                                                       Hauskaa tais ainaki olla? xd
                                                               Siinä se rallipönttö o!

Oli kyllä ihan tosi hauska päivä! Nauraa sai enemmän ku tarpeeks ja taas tullaan varmasti paremmin toimeen meijän luokan kanssa. Kaikista kahestatoista ryhmästä me oltiin 4 ja meijän luokan ryhmistä me oltiin eka! Eli ihan sairaan hyvin :) Mutta niin kyllä kaikki teki parhaansa ja piti hauskaa, sehän se pääasia olikin. Joten ihan huippu päivä takana! :)


tiistai 7. tammikuuta 2014

Tarjoilijatytöt työssä !

Tänään meillä alkoi heti joululoman jälkeen tarjoilujakso! Me mentiin normaalisti kouluun kaheksaksi ja sitten Mervi haki meidät luokan ovelta. Me mentiin alakertaan, saatiin pukukaapit ja päästiin vaihtamaan vaatteet. Meillä on ollut tehtävänä hankkia musta kauluspaita, mustat housut ja työkengät ja tänään niitä päästiin käyttämään ensimmäistä kertaa Punaportin kahvilassa! :) Heti alkuun meidät jaettiin eri paikkoihin, koska kaikki ei millään mahtuisi olemaan ravintolan puolella. Me sitten otettiin Ainon kanssa vastuulle kabinetti ja hoidettiin sitten siellä istuvat asiakkaat. Aamu alkoi ohjeistuksella, jonka piti Punaportissa työskentelevä Tiina. Tiina yhdessä Mervin kanssa ohjeisti ja opasti meitä koko päivän. Hetin ensiksi me otettiin kabinetista joulukoristeet ja liinat pois ja vaihdettiin niitten tilalle uudet. Meinas olla vähän ongelmia, kun liinat ei meinannut riittää, mutta me Ainon kanssa sitte ratkastiin se asia! Sitten me laitettiin ruokailuvälineet sun muut esille yhdelle pitkälle pöydälle. Siihen pöydälle me kannettiin myös vesipöntöt, kahvit, teet, maidot yms. Kiireisin aika koko päivänä oli siinä 11.30-12.15, mutta koko ajan oli kyllä tekemistä eikä siitä ollu pulaa missään vaiheessa. Meidän tehtävänä oli kerätä tyhjät astiat pöydiltä, siivota pöydät ja huolehtia siitä, ettei kahvit yms pääse loppumaan päivän aikana. Aluks jännitti ihan hirveesti, mutta homma oli samaa mitä oon tehny jo vaikka kuinka paljon Scandicissa, niin äkkiä se siitä muistu taas mieleen! Me kannettiin astioita keittiöön minkä ehittiin, tervehdittiin asiakkaita ja muutaman kerran pääsi jopa auttamaan asiakkaita, jotka ei ennen ole Punaportissa käyny. Jossain vaiheessa Mervi kuitenkin pyys Ainon sinne ison salin puolelle ja jäin hoitamaan kabinettia ihan yksin. Kiirehän siinä tuli, kun oli just se kiireisin aika ja astioita oli pöydät täys ja samalla piti kattoo ettei mikään pääse loppumaa! Suoriuduin kuitenki hyvin ja ens maanantaina sitten taas. Me päästään myös jokainen vuorollaan kassalle myymään lounasta ja sitten siihen kahvilan kassalle! Eli monipuolisesti päästään opettelemaan kaikennäköstä ja siinähän sitä parhaiten oppii, kun pääsee ite tekemään! :)
                                                                     
                                                              Meijän upeet työasut!

Torstaina meillä on sitten matkailualan opiskelijoitten kans virkistymispäivä ja me mennään Action Factorylle. Otan kameran mukaan, että saisin paljon kuvia sitten laitettua tänne! Kirjoittelen siitä sitte myöhemmin! Tällästä siis heti näin vuoden alkuun! :)