maanantai 30. marraskuuta 2015

Pikkujouluja ja muuta hauskaa!

Jos jotain voi tässä kohtaa sanoa niin sanon vaan, että HUHHUH! Kolmatta viikkoa mennään vähillä vapailla ja olo alkaa oleen sen mukanen. On se vaan aika rankkaa tehä yötäpäivää töitä millon missäki. Kuluneen viikon ja viikonlopun aikana oon ollu hommissa niin hotellilla, kylpylässä kuin yökerhossaki!

Viime viikko ja edellisviikon loppupuoli sujui aika rauhallisesti pikkujouluihin valmistautuessa. Mulla oli vastuulla oikeestaan kaikki drinkkiliput joita tehtiin ryhmille pikkujouluja varten. Niitä piti tehdä kaikissa sopivissa väleissä, jolloin oli aikaa. Mutta koska kokousryhmiä ja muita asiakkaita oli talo täynnä, oli mahdotonta saada lippuja äkkiä tehtyä. Yhtenäkin päivänä tein drinkkilippuja koko päivän kaheksan tuntia!! Olihan se aikamoista, mutta sainpa nekin tehtyä! :)




Lisäksi mä sain käytyä kerroksilla. Sollin siivoojat otti mut tosi hyvin vastaan ja sainkin tehdä töitä koko päivän Miran kanssa. Heti aamusta Mira näytti miten huoneet puretaan ja sen jälkeen pedataan. Kun olin purkanut ensin kaikki huoneet ja pedannut ne uudestaan, siivottiin ne muuten. Sain hyvän perehdytyksen siihen, mitä kaikkea huoneissa tulee tehdä ja kuinka kauan siihen on aikaa. Mä sain huoneen siivottua sovitussa ajassa ja jälki oli kuulemma tosi hyvä ! Kukaan ei varmasti osaa arvatakkaan miten rankkaa hommaa toi oikeesti on. Mun oli päivän jälkeen selkä niin kipeä, siitä kaikesta nostelusta ja kyykistelystä ja petaamisesta. Sain tosi hyvät arvostelut kerroksilta ja mulle sanottiinkin, että teen tosi huolellista työtä ja ahkerasti. Lisäksi Mira ihmetteli miten ihmeessä opin niin nopeasti. Heillä on kuulemma ollut niin paljon harjoittelijoita, joille saa näyttää miljoonaan kertaan ensin ja silti korjata jälkiä. Mutta he oli tosi tyytyväisiä ja nyt mä tiedän myöskin, jos joku tarvii huoneeseen jotain, että mistä ne löydän. Oon myös nyt pikkujoulu aikaan siivonnut ja laittanut saunoja valmiiksi artisteja varten. Joten siivouspuoli on nyt kunnossa ja se meni hyvin. Vielä pitää käydä tekemässä muutama brekuvuoro, kunhan sinne ennätän. Tässä kuitenkin muutamat kuvat, kun kerroksilta nappasin :)







Kaikki hommat alkaa jo sujumaan hyvin. Aamuvuoron hommat kuten check-out sujuu jo ja kokousasiakkaita osaan ohjata heille varattuihin tiloihin. Myös iltavuoron hommat on hyvin hallussa ja osaan ottaa vieraat vastaan ja ohjeistaa heidät. Onneks kaikki tilat ja huoneet on onneks jo tuttuja ja osaa hyvin ohjata vieraat oikeaan suuntaan. Oon myös paljon vastannut puhelimeen ja sähköposteihin ja osaan jo niihinkin vastailla sujuvasti. Ja aina kun tulee uusia asioita niin kysyy vaan! Koko respan henkilökunta on ihan mahtava myöskin ja kaikki on tosi avuliaita ja haluu auttaa.  Mut on kyllä tosi hyvin otettu vastaan ja kuulinpa jo huhua, että ois myös respan puolella hommia luvassa ;) Saapa nähdä!

Nyt takana on kaksi pikkujouluviikonloppua ja voin sanoa, että oon aika puhki. Viikonloput oon ollut ensin kylpylällä töissä ja sitten tehny baariharjoittelua yökerhossa ja areenalla. Tää viikon loppu meni myöskin ensin perjantaina aamuvuorossa kylpylällä, illalla areenalla baarissa ja siitä vielä yökerhossa baarissa. Lauantaina tein myöskin mun baariharjoittelua, kun areenalla esiintyi Bilebändi Trace element ja Samuli Edelman. Väkeä oli ihan älyttömästi ja kaljaa sai kyllä kaataa ja drinkkejä tehdä. Siitä sitten jatkoin vielä yökerhoon tekemään juomia. Kaikki perusdrinkit alkaa oleen jo hallussa. Tietty, jos tulee jotain itelle ihan tuntemattomia niin on pitänyt kysyy. Onneks yökerhonkin puolella on tosi mukavia ihmisiä töissä, että kun vaan kysyy niin sieltä neuvotaan. Saan tehdä juomat ite ja joitain juomia oon tehnyt jonkun kanssa yhdessä, jotta oon samalla saanut opeteltua ne kunnolla. Aika väsynyt vaan on ollut kun tehnyt niin pitkiä päiviä. Mutta kai se niin on, että nuorena jaksaa! Ihan huippuja esiintyjiä ollut Aulangolla nyt pikkujouluissa ja on ollut ihan älyttömän mahtavaa olla osana niissä. Meillä on kyllä paras työporukka ja sillä kun tehdään niin saadaan vaikka mitä aikaseksi!






Sunnuntain kruunasi vielä Aulangon perhepäivä... voi sitä lapsien määrää! Oli vähän eri meininki sunnuntaina, kun mitä lauantaina. Pikkujoulukansa vaihtui lapsiin ja siinä samalla siiderit ja lonkerot pillimehuihin ja limsoihin. Perhepäivässä oli klovni dodo sekä paljon ohjelmaa lapsille. Koko päivän kyllä kruunasi kauan odotettu Hevisaurus, joka asteli lavalle. Lapset oli kyllä ihan innoissaan! :) Kaiken kaikkiaan ollut huippuja päiviä töissä, mutta väsy alkaa vähän painamaan. Eilen kun pääsin töistä ja pääsin kotiin, oli mulla jo kahdeksalta silmät kiinni ja vedin jo täyttä unta! Tänään heräsinkin sitten aamulla kouluun ja kohta lähdössä iltavuoroon alottelemaan uutta viikkoa! :)

                                                                                 






tiistai 17. marraskuuta 2015

Harjoittelua harjoittelua...

Huhhuh! Viime viikko oli aika kiireinen. Tein ensimmäsiä aamuvuoroja, joten oli paljon uuden opettelua.
Lähinnä aamuihin kuului ihmisten uloskirjaaminen sekä sähköpostiin ja puheluihin vastaaminen.. ja niitä tulee aamuisin paljon!

Tein muutamat iltavuorot myös, sillä maanantaisin ja keskiviikkoisin mulla on aamulla koulua. Oon siis hyvin saanu vuorot järjestymään siten, että pääsen aamulla kouluun ja siitä sitten iltavuoroon. Mulla olikin maanantaina äikänkoe, joten ihan hyvä, että oon päässyt tunneille. Lukeminen taas kokeeseen jäi aika vähäiseks. Teen nyt kolme viikkoa putkeen töitä, ilman yhtään vapaapäivää. Viikot oon hotellilla respassa ja viikon loput kylpylällä. Lisäks alottelin viikonloppuna mun baariharjoittelua. Tarkotus oli mennä Night Hugoon blokkaamaan, sillä siellä järjestettiin kauan odotettu Rock ´N`Roll Christmas. Bändit tuli Ruotsista saakka ja asiakkaita riitti. Todellisuudessa tein ensin kylpylällä tosi kiireisen illan ja siitä suunnistin suoraan Hugoon. Enpä juurikaan ehtiny blokkaamaan, kun minähän painelin suoraan tiskin taakse. Alku oli yhtä kaaosta, kun ei tiennyt yhtään mistä vetarista löytyy mitäki. Eikä mulla nyt ihan kauheesti ollu hajua, jos joku mulle tuntematon juoma pyydettiin. Mutta siellä mä tiskin takana sitte pyörin ja loppuillasta hommat suju jo paremmin kun hyvin!

Onneks toi porukka oli enemmänki kaljan, lonkeron, kossubatteryn, jekkubatteryn ja valkovenäläisten ystäviä, joten sain kaikki juomat tehtyä! Opin tosi paljon vaan kun kysyin, jos joku oli epäselvää. Hugon baarimikko Joni sanoikin, että ei viinaa opi myymään, jos sitä ei myy. Sain hirveesti kehuja ja pärjäsin tosi hyvin! Jotkut jopa luuli, että oon ennenkin tehny baarihommia... no enpä oo :D
Oli tosi kiire ilta ja olin tiskin takana koko ajan. Sillon tällön ehtisin käydä blokkaamassa pöytiä, tiskaamassa ja hakemassa vaihtorahaa, kun kolikot loppu. Kun yöllä pääsin puol viis nukkumaan hotellihuoneesee, ei paljoo tarvinnu unta hakea. Ja sunnuntaina sitten meninkin jo kylpylän puolelle klo 12.. aika rankka viikonloppu siis takana.

Muuten viime viikko hotellilla meni samalla tavalla kun ennenkin. Tein drinkkilippuja, varauksia ja muita pikkuhommia. Pääpaino kuitenkin oli taas asiakaspalvelussa. Nyt alkaa myöskin aamun hommat olemaan hanskassa. Ens viikolla meen kerroksille ja sitten pitää kattoa vielä brekuvuorot. Tota baarihommaa pääsen onneks tekemään nyt joka vkoloppu niin paljon kun jaksan, sillä Aulangon pikkujoulut on pyörähtäny käyntiin! Kyllä tää tästä, vielä kun johkiin väliin sais yhen vapaan ujutettua ;)


tiistai 10. marraskuuta 2015

Vko 45!

Ensimmäinen kokonainen viikko hotellin vastaanotossa on ohi ja toinen on jo kovaa vauhtia alkanut.
Viime viiikon tein kokonaan iltavuoroa. Ensimmäisinä päivinä olin luonnollisesti aika hukassa. Oli paljon opeteltavaa eikä vieläkään osaa kaikkea, kun ei edes tiedä mitä voi vastaan tulla. Kerron tässä nyt ensimmäisestä viikosta ja päiväkohtaisista tehtävistä

Maanantai:

Alotin ensimmäisen päivän nihan vaan siten, että mun topiohjaaja Jarkko laittoi mulle paperille huoneen numeroita ja mun tehtävä oli kiertää kaikki huoneet. Kävin katsomassa jokaista huoneluokkaa ja yritin jo siinä vaiheessa painaa mieleen, missä huoneet sijaitsevat ja mitä niihin kuuluu. Lemmikkieläinhuoneista, yhden- ja kahden hengen huoneista kuljin superiorhuoneiden kautta sviitteihin ja deluxehuoneisiin. Se oli kyllä oikeesti tosi fiksua, sillä oli paljon helpompi neuvoa asiakkaita, että mihin suuntaan lähtee huonettaan etsimään. Nyt on myös paljon helpompi kertoa millaisia huoneet ovat ja mitä eroa on standard ja superior-huoneilla.

Kun hotellihuoneet oli kierretty, oli aika tutustua kokoustiloihin. Koska Aulanko on tunnettu kokoushotellina, on pakko tietää missä on mikäkin tila, jotta osaa asiakkaita ohjeistaa. Kokoustilat on merkitty numeroin ja opin ne heti ensimmäisellä päivällä. Onneks ne menee tosi loogisessa järjestyksessä. Muita tiloja ei paljoa tarvinnukkaan kiertää, koska talo nyt muuten on mulle onneks entuudestaan tuttu.

Ensimmäiseen päivään kuului tottakai myös tutustuminen vastaanottoon: mitä löytyy mistäkin laatikosta ja kaapista ja mihin viedään postit yms. Opettelin myös heti ensimmäisenä koodaamaan avaimia, sillä se on yksi yleisimmistä asioista mitä vastaanotossa tehdään. Opettelin myös heti alusta asti miten varauksia tehdään. Tosin en niitä juurikaan ekana päivänä itse tehnyt vaan lähinnä seurasin katselemalla ja kuuntelemalla, sillä ensin on pakko tietää mistä tehdään varaus, mikä koodi merkkaa mitäkin huoneluokkaa ja katsoa ensinnäkin onko tilaa kyseiselle päivälle. Nyt tuo kaikki sujuu jo onneks tosi hyvin!

Tiistai:

Tiistaina pääsin jo tekemään itsenäisemmin varauksia. Opettelin mitä täytyy tehdä, jos hotelliin kirjautuu HBC-asiakas ja mitä etujä hänelle kuuluu. Samalla opin siis myös miten asiakas kirjataan sisään ja mitä heille kuuluu sanoa ennen kuin lähtevät huoneisiinsa. Onneksi kysymykset ja inffot tuli lähes rituaalimaisesti, sillä samoja asioita toistellaan myös kylpylän puolella. Tiistaina mulle opetettiin myös mitä tehdä listoille, jotka kerrossiivoojat tuovat vastaanottoon. Erityisen tärkeää oli vaihtaa siivotut huoneet Dirty- statuksesta Clean- statukseen. Lisäksi piti tarkistaa ovatko lähteneet asiakkaat maksaneet minibaari ostoksensa ja täsmäävätkö ne raporttien kanssa. Illan aikana tuli myös useita soittoja vastaanottoon, kun joku aina kaipasi apua huoneessaan. Kävin mm. avaamassa yhden oven, kun avain oli jäänyt sisälle, autoin vanhusta löytämään kaukosäätimestä textitv nappulan ja yritin toisessa huoneessa saada TextiTv :n päälle. Tiistaina vastasin satunnaisiin puheluihin.

Keskiviikko:

Lähes koko iltavuoro meni samalla kaavalla kuin aikaisemmat. Tein varauksia, vastasin sähköposteihin, palvelin asiakkaita ja hoidin kerrossiivojien listoja. Nyt vastasin vain entistä useammin ja tiiviimmin jatkuvasti soivaan puhelimeen. Vuoro sujui jo paljon paremmin, kun tiesi mitä kuuluu tehdä ja osasi itse tehdä asioita itsenäisesti.

Torstai:

Yksi vuoden suurimmista tapahtumista... Kiinko. Kiinteistöalan vuosiseminaari järjestettiin tuttuun tapaan aulangolla. Koko hotelli oli täyteen buukattu ja ihmisiä oli valtavasti. Ilta sujui samalla tavalla, kuin aikaisemmat. Nyt oli vain paljon enemmän kysymyksiä, joihin vastata. Kun koko porukka kokoontui aulaan, ei olisi millään edes kuullut, jos puhelin olisi soinut. Väkeä oli niin paljon ja sen tuoma melu peitti kaiken muun äänen alleen. Illan pääötehtäviin kuului varausten lisäksi tosi paljon asiakaspalvelu. Hyvin ilta kuitenkin sujui ja Kiinkolaiset olivat tyytyväisiä! :)

Perjantai:

Perjantai-ilta oli tavallinen. Hotelliin kirjautui paljon lapsiperheitä ja pariskuntia. Vastailin sähköpostiin ja hoitelin muita iltavuoroon kuuluvia asioita. Nyt alkaa iltavuoron hommat olla tosi hyvin hallussa. Tiestysti aina tulee jotain vastaan, johon ei aikaisemmin oo törmännyh. Onneks naiset auttaa mielellään ja aina oppii uutta! Paljon paremmin on hallussa puhelimeenkin vastaaminen, kun on kuunnellut ja nähnyt paljon. Huonekoodit ja luokat alkaa olemaan selvillä ja varausten tekeminen on jo sujuvaa. Tällä viikolla alkaakin aamuvuoron harjoittelu ja sen mukana tuomat uudet kuviot. Eiköhän niistäkin selvitä! :)


keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Vkot 43 ja 44

Apua, kun aika on mennyt äkkiä! Ihan oon unohtanu koko blogin päivittämisen. Viimeistä harjoittelua viedään ja sen teen niinkin tuntemattomassa paikassa kuin Rantasipi Aulanko. Tällä kertaa pääsin kuitenkin hotellin puolelle, sillä ohjelmassa on nyt hotellin vastaanotto sekä baaritarjoilu. Molemmat onnistuu onneksi tekemään Aulangolla, sillä hotellista löytyy aulabaarin lisäksi myöskin yökerho, jossa tulevana pikkujoulukautena pääsee varmasti sekoittelemaan erilaisia drinkkejä. Harjoitteluun kuuluu luitenkin myöskin kerroksilla käyminen sekä aamiainen. Molemmista tulee omat näyttönsä ja vielä niiden lisäksi vastaanoton ja baarihommien näytöt.

Koska viikoilla 43 ja 44 vastaanotossa oli vielä toinen harjoittelija, en mennyt sotkemaan hänen opetustaan vaan työskentelin pari viikkoa kylpylän puolella omissa hommissa. Ekoihin viikkoihin ei siis mahtunut juurikaan mitään uutta. Lähinnä vastuulla oli erilaiset synttäripaketit ja keilaryhmät ja kaikki muut omat hommat, joita kylpylällä kuuluu tehdä.Viikot oliki ihan hirveen kiireitä, koska lomat oli vielä eri paikkakunnilla käynnissä. Väkeä siis riitti. Opettelin myös laskutuksen ja sekin onnistuu jo itsenäisesti. Osaan oikeestaan kylpylän puolella jo kaiken oleellisen. On tosi hyvä hotellin vastaanottoa ajatellen, että tietokoneiden käyttöjärjestelmä Opera on mulle tuttu, joten en sentään ihan hukassa oo sen kanssa. Tosin nyt kun oon jo hotellin puolella ollu, oon huomannu, että ne tarvii siellä ihan eri sivustoja yms, mitä kylpylällä taas ei tarvita. Vähän hakemista siis, mutta oon onneks sellanen, että kun muutaman kerran joku näyttää mniten homma tehdään niin se jää mulla jo takaraivoon. Kerron tästä vastaanoton ensimmäisestä viikosta tarkemmin ens viikon alussa, mutta hyvin on kaikki lähteny sujumaan. Tietysti takkuilua on, kun on uus juttu ja uus ympäristö. Jo ekoina päivinä oon huomannu, että vastaanotossa on niin paljon liikkuviaosia ja kaikki liittyy tavalla tai toisella toisiinsa. Kuvia en oo ehtiny ottamaan nyt, mutta pyrin niitäkin napsimaan aina kun mahollista. Teen mun harjottelun aikana myös yhden yövuoron, sillä se tietysti avaa taas asioita, että miks aamuvuorossa nää asiat onki jo valmiina ja nää taas täytyy tehdä. Kerroksille pääsen ensviikon jälkeen ja teen myös mun näytön sillon. Salissa meen pyörähtämään aamiaisella tässä lähiaikoina, mutta baaritarjoilu jää enemmän sinne harjoittelun loppu puolelle, kun pikkujoulukausi pyörähtää käyntiin. Sanoinkin vastaanottopäällikölle, että parempi ensin olla vastaanotossa ja sitte mennä baarihommiin, koska sitten ne taas sotkee toisensa. Toki teen kyllä välissäkin joitain baarijuttuja, mutta en pääasiallisesti.

Innolla ootan mitä harjottelu tuo tuollessaa! Nyt ensimmäistä viikkoa uusissa kuvioissa viedään ja oppimista on vielä paaaaljon! No mutta oman työn kannalta on tosi hyvä, että tulee koko talo tutuks. Kuka tietää vaikka tulis töitä jatkossa myös hotellinpuolelta, jos hoidan hommat kunnolla. Eiköhän tää tästä, kun pääsee ensin kunnolla vauhtiin. Tää viikko on pelkästään iltavuoron harjoittelua ja sitte jo ens vkolla siirrytään myös aamuvuoroihin :)