tiistai 17. marraskuuta 2015

Harjoittelua harjoittelua...

Huhhuh! Viime viikko oli aika kiireinen. Tein ensimmäsiä aamuvuoroja, joten oli paljon uuden opettelua.
Lähinnä aamuihin kuului ihmisten uloskirjaaminen sekä sähköpostiin ja puheluihin vastaaminen.. ja niitä tulee aamuisin paljon!

Tein muutamat iltavuorot myös, sillä maanantaisin ja keskiviikkoisin mulla on aamulla koulua. Oon siis hyvin saanu vuorot järjestymään siten, että pääsen aamulla kouluun ja siitä sitten iltavuoroon. Mulla olikin maanantaina äikänkoe, joten ihan hyvä, että oon päässyt tunneille. Lukeminen taas kokeeseen jäi aika vähäiseks. Teen nyt kolme viikkoa putkeen töitä, ilman yhtään vapaapäivää. Viikot oon hotellilla respassa ja viikon loput kylpylällä. Lisäks alottelin viikonloppuna mun baariharjoittelua. Tarkotus oli mennä Night Hugoon blokkaamaan, sillä siellä järjestettiin kauan odotettu Rock ´N`Roll Christmas. Bändit tuli Ruotsista saakka ja asiakkaita riitti. Todellisuudessa tein ensin kylpylällä tosi kiireisen illan ja siitä suunnistin suoraan Hugoon. Enpä juurikaan ehtiny blokkaamaan, kun minähän painelin suoraan tiskin taakse. Alku oli yhtä kaaosta, kun ei tiennyt yhtään mistä vetarista löytyy mitäki. Eikä mulla nyt ihan kauheesti ollu hajua, jos joku mulle tuntematon juoma pyydettiin. Mutta siellä mä tiskin takana sitte pyörin ja loppuillasta hommat suju jo paremmin kun hyvin!

Onneks toi porukka oli enemmänki kaljan, lonkeron, kossubatteryn, jekkubatteryn ja valkovenäläisten ystäviä, joten sain kaikki juomat tehtyä! Opin tosi paljon vaan kun kysyin, jos joku oli epäselvää. Hugon baarimikko Joni sanoikin, että ei viinaa opi myymään, jos sitä ei myy. Sain hirveesti kehuja ja pärjäsin tosi hyvin! Jotkut jopa luuli, että oon ennenkin tehny baarihommia... no enpä oo :D
Oli tosi kiire ilta ja olin tiskin takana koko ajan. Sillon tällön ehtisin käydä blokkaamassa pöytiä, tiskaamassa ja hakemassa vaihtorahaa, kun kolikot loppu. Kun yöllä pääsin puol viis nukkumaan hotellihuoneesee, ei paljoo tarvinnu unta hakea. Ja sunnuntaina sitten meninkin jo kylpylän puolelle klo 12.. aika rankka viikonloppu siis takana.

Muuten viime viikko hotellilla meni samalla tavalla kun ennenkin. Tein drinkkilippuja, varauksia ja muita pikkuhommia. Pääpaino kuitenkin oli taas asiakaspalvelussa. Nyt alkaa myöskin aamun hommat olemaan hanskassa. Ens viikolla meen kerroksille ja sitten pitää kattoa vielä brekuvuorot. Tota baarihommaa pääsen onneks tekemään nyt joka vkoloppu niin paljon kun jaksan, sillä Aulangon pikkujoulut on pyörähtäny käyntiin! Kyllä tää tästä, vielä kun johkiin väliin sais yhen vapaan ujutettua ;)


1 kommentti:

  1. Huh! Älä vedä itseäsi ihan piippuun, tuolla työmäärällä olet burn outissa alta aikayksikön...

    VastaaPoista